olipa kerran jäämeren tyttö lasisten kyynelten lapsi
meren vaahdosta syntynyt joka tanssii tuulen mukana ja antaa aaltojen keinuttaa itsensä uneen sukeltaa meren syvyyksiin
”minne minä täältä haluaisin”
mutta iltaisin auringon upotessa pinnan alle syttyy taivas täyteen valoja eikä hän enää olekaan yksin
samat tähdet maalaavat taivaan täyteen ilta toisensa jälkeen niihin on kirjailtu vuosisatoja vanha valo niiden seurassa iltojen pimeys tuntuu kutsuvalta
kunnes eräänä päivänä auringonlaskun hiipuen hiljalleen yön silkkisen kosketuksen laskeutui taivaalta tähtien poika loistaen kirkkaampi kuin kukaan muu
ja hän sanoi ”olen merestä minäkin tanssin taivaiden tuulilla revontulien aalloilla keinutan itseni uneen sukellan taivaan sineen”
ja tytöstä tuntui että joku vihdoin ymmärsi
”kuinka löydän sinut uudestaan?” "olen kolmas tähti joka syttyy taivaalle."
aina auringon noustessa oli pojan taas mentävä sukellettava takaisin kotiinsa tähtien sekaan
joskus hän oli poissa vain tunteja joskus päiviä joskus viikkoja
joskus yötaivas oli täynnä pilviä
joskus jäämeren kiireiltä tyttö unohti kokonaan katsoa taivaalle eikä nähnyt pojan vilkuttavan
mutta hän aina palasi lopulta ja joka kerta hän hohti kirkkaammin ja jätti syvemmän pimeyden jälkeensä vihlovamman kylmyyden rintakehään jäisen sydämen juureen
tyttö yritti pitää kiinni yhä kovempaa sitoa maahan poikaa jonka kuului tanssia tähdissä
tyttö huomasi sulavansa mutta tunsi lieskojen poltteen ihollaan vasta kauan pojan taas kadottua luuli niiden kuumuutta rakkaudeksi ikävän kuristusotetta halaukseksi
samalla poika tunsi hiljalleen hukkuvansa
he eivät ymmärtäneet että tähdet rakastavat niin kuin tähdet osaavat valolla joka karkottaa pimeän mutta etäältä nurkan takaa juuri käsien ulottumattomissa
ja meri rakastaa kuten meri osaa periksiantamattomasti kaikella voimallaan unohtaen miten kovaa aalto voikaan iskeytyä rantakallioihin
avaruuden yksinäisyys on tyhjää ja äänetöntä tukahduttavaa, pakottavaa mutta siellä vallitsevat planeetat ja valo ja ääretön vapaus
meri on äänekäs ja elävä ja levoton, mutta alati liikkeessä sen yksinäisyys on syvää ja pimeää ja kylmää kaiken alleen hukuttavaa
miten voivat ymmärtää toisiaan tähtien poika ja jäämeren tyttö kun toinen haluaa hiljaisuutta pakoon ja toinen vain tyyneyttä kaipaa?
kun poika lähti viimeisen kerran tyttö oli tiennnyt lopun tulleen jo auringon laskiessa mereen ennen kuin edes ensimmäinen tähti oli kiivennyt taivaalle
oli toisia planeettoja nähtävänä toisenlaisia meriä joiden aalloilla ratsastaa meriä joiden ei pitänyt sulaa jotta ne osasivat laulaa
mutta sen jälkeen tuli ei enää lämmittänyt samalla tavalla eivätkä tähdetkään olleet kuten ennen