On Monday 13. Oct 2025 at 12.37, ••••.•••••••••@aalto.fi> wrote:

Arvoisa lukijakunta

Niin kuin viileä syksy saapuu Muumilaaksoon, niin on tuleva myös tämä kurssi päätökseen.

Viimeinen viikko koostui julisteiden viimeistelystä, leikkelemisestä, näyttelyn pystyttämisestä (palataan siihen myöhemmin), sekä loppukritiikistä. Oli ilo viettää kurssin loppu niin tiiviisti tekemissä muiden opiskelijoiden kanssa, koska tuntui, että se oli muuten mennyt tietyllä tavalla eristäytyneesti. Minä ja näppäimistöni, together to the end.

Julisteen viimeisteleminen meni toisaalta juuri niin hyvin kuin voi odottaa, toisaalta juuri niin kuin pitikin. Luulin dediksen olevan keskiviikkona, se olikin maanantaina. Olin bookannut koko päivän töihin, aloitin kotiin päästyäni, lopetin kello neljältä.

Oli ihana huomata, miten intuitiiviseksi luova koodaaminen ja erityisesti CSS elementit olivat tulleet. Erityisesti Gridin syventävä käyttö kakkostehtävässä näkyi siinä, että tuntui erittäin luontevalta pystyä asettelemaan asioita paikalleen. Samoin clip-path: polygon() oli uusi paras ystäväni kokeellisten klomppien ja klimppien luomisessa. Olen liittänyt oheen linkin valmiiseen julisteeseen, toivottavasti se viihdyttää. Löydät sen täältä.

Olin onnellinen sitä tehdessäni. Työpäivä venähti, kello kääntyi. Kaksi. Kolme. En malttanut lopettaa. Löysin uusia komentorivejä, löysin jatkuvasti vahingossa ja tahallaan uusia efektejä. Seurasin sitä mistä silmäni pitivät, loin ja loin muuttujaa toisen perään (jossain vaiheessa nimiksi tuli jotain väliltä taustakaveri ja taustakaverinkaverinkaverinkaverinkaverinkaveri. God bless z-index). Uppouduin ja pullahdin aina takaisin. Ja grideillähän julisteet tehdään Adobenkin työkaluilla, nyt siinä oli vain lisävälivaiheita. Ja tuntui jotenkin mielekkäämmältä pamauttaa .klomppi kohtaan 2 / 7 gridiä, kuin olisi hakannut taltalla kiveen. Säännöillä ja sitoutumalla asettaa se juuri siihen. Luovat päätökset tuntuivat todellisemmilta ja perustellummilta. Ja valmista tuli ja sehän on tärkeintä.

Myös kakkostehtäväni sai viikon aikana uusia ulottuvuuksia. Olin ajatellut pitää sitä päiväkirjana, luoda sinne ihan omat runot ja tarinat ja kuvat. Mutta sukeltaessani internetin pysyvyyttä ajatellessani omiin, koneellani piileskeleviin tiedostoihin ja löytäessäni 16 vuotiaana kirjoittamani runot ensimmäisestä parisuhteestani tuntui kuin legopalikat olisivat viimein loksahtaneet paikalleen. Halusin luoda oman piilopaikkani. Piilottaa sinne asiat joita olen tietämättäni säästellyt. Arkistoida sinne Annan vuosien takaa. Katumuksia ja lämpöä ja salaisuuksia ja kaipuuta. Oikea arkistokaappi. Tämä myös säästi minulta vaivan alkaa kirjoittamaan kuutta runoa ja viittä tarinaa vain yhtä tehtävää varten.

Olen lopputulokseen niin tyytyväinen. NIIN tyytyväinen. En vain siksi, että olen onnellinen siitä että sain sen tehtyä kurssin puolivälin pienimuotoisen kriisin jälkeen. Se mahdollisti minua todella reflektoimaan koodaamista ja suhdettani siihen, internetiä ja nettisivua työkaluna, sekä työtä itsessään. Olin luonut itselleni todellisen nurkan internetiä. Työssä kiteytyy nimenomaan se, mitä internet minulle on: arkisto toisiinsa linkittyvää loputonta verkkoa, välähdyksiä elämistämme yllättävän lyhyeltä aikaa, ja silti sisältää viestejä menneisyyteen ja menneisyydestä. file-cabinet.html on rakkauskirje internetin hyperavaruudelle, sekä minulle itsellni. Toimiiko se muuna kuin nettisivuna? ei todellakaan. Onko se minun näköiseni? On.

En muista, milloin olisin ollut näin ylpeä itsestäni kurssin jälkeen. Toisaalta harmittaa se, että en koe saaneeni kurssin opetuksesta ihan kamalasti irti, mutta ehkä se ei ollut nyt tarkoituskaan. Tämä kurssi oli minulle koodauksen syventävät opinnot, ja se vaati enemmän työtä itseni ja oman pään kanssa kuin koulussa oppimista. Toivon, että Heikkiä ei harmita se etten ollut koulussa aktiivisempi, mutta opin aivan valtavasti. Lukuläksyt avasivat lukemattomia uusia perspektiivejä käsitteisiin, joita olin pitänyt itsestäänselvyyksinä. Rakastuin koodaamiseen ongelmanratkaisun sijaan luovana työkaluna. Tehtävien tekemisestä tuli ilo, jonka en halunnut loppuvan. Luokkalaisten kanssa oli ihanaa käydä diskurssia ja pohdiskella. Alan ymmärtämään, miksi kaikki aina puhuvat siitä, että opinnot olivat paljon parempia kun luokka koostui 15:a hengestä eikä 35:ä.

Väreeseen näyttelyn pystyttäminen oli oma kokemus sinänsä. Se pelasi hyvin yhteen Työ ja elämä 1 -kurssin kuratoinnin ja näyttelytoiminnan kanssa, mutta kokemuksena jäi vähän ikäväksi. Ehkä jos vain olisin tiennyt etukäteen että meillä olisi itsellämme niin paljon selvitettävää ja suunniteltavaa itse konkreettisen pystyttämisen lisäksi, tai jos koko hommaa olisi edes vähän suunniteltu etukäteen, ei fiilis olisi jäänyt niin negatiiviseksi. Vaksien jatkuva vaivaaminen ja kandiksen, väreen ja Aalto Takeout-välin ravaaminen alkoi käydä aika nopeasti aika ärsyttäväksi. Enemmän ehkä siksi, että alkoi hyvin nopeasti ahdistaa se miten ison roolin otin siinä tilanteessa. En tykkää olla päällepäsmäri, en tykkää käskyttää muita. Mutta huomaan sietäväni tehottomuutta kaikista huonoiten. Valmista kuitenkin tuli hinnalla millä hyvänsä, ja kai se nyt ihan ookoolta näyttää. Vähän ehkä siltä, että meidät nyt vähän laitettin sinne nurkkaan, mutta ainakin nettisivujen selailu on mielekästä!

Suurin asia mitä jään tältä kurssilta pohtimaan on tekoäly ja suhteen siihen. Monella kanssaluokkalaisten tehtävissä tekoäly oli ollut avainasemassa sivujen luonnissa, toisilla taas loisti poissaolollaan. Omalla kohdallani olin joka kerta äärimmäisen vastahakoinen avaamaan tekoälytyökalua, mutta esimerkiksi loppupuolen troubleshooting-asioissa sen asema oli voittamaton. Unohtuneet puolipisteet ja kirjoitusvirheet löytyivät sekunneissa minuuttien sijaan. Huomasin kuitenkin vierastavani sen käyttöä "luomaan" koodiin jotain. Toisaalta tekoälyllä tehdyt sivut olivat ehdottomasti näyttävimpiä ja monimutkaisimpia liikkeen ja animaation suhteen, ja sen avulla oltiin saavutettu lyhyen kurssin aikana todella hienoja ja monimutkaisia asioita. Minussa kuitenkin kyti aina jotain niitä katsellessani, oliko kateus vai katkeruus? Hyvältä se ei tuntunut. Jään tätä pohtimaan ja reflektoimaan, sillä onhan se nyt tyhmää tehdä "huonommin" vain siksi koska ei suostu käyttämään jotain työkalua, sillä työkalu se on siinä missä adobe ja fotarikin ovat. Kun vaan se työkalu ei kuluttaisi niin helvetisti vettä ja olisi vähän vähemmän tyhmä välillä...

All in all, olen kiitollinen tästä kurssista. Olen ylpeä itsestäni ja tehtävistäni. Olen sairaan ylpeä kanssaluokkalaisisani ja heidän töistään. Olen inspiroitunut ja innoissani. Tavoitteena on, että kun Äpy taas ensi vuonna tarvitsee nettisivut myyjäkonetta varten voin minä hoitaa front-end devauksen ja Antti pääsee pälkähästä. Toivotaan.

Kiitos, Heikki, kiitos kaikki, kiitos minä!

Yt,

Anna