Tällä viikolla luulin et oli viikko 3 mut oikeesti oliki viikko 4. Tällä viikolla kävin juttelemassa opintopsykologille siitä, että mikään ei onnistu ja mikään ei tunnu miltään ja en pysty tulemaan kouluun kun se ahdistaa niin paljon. Opintopsykologi sanoi että nou worries girl avaa myco ja laita proffalle viestiä. Aloin itkemään, se kysy pitäiskö meidän nähdä vielä uudestaan. Sanoin ei. Tällä viikolla tajusin että jos en nyt kerää itseäni en pääse tätä kurssia läpi.
Soitin mun isoveljelle, se vei mut kirjastoon ja yritin koodata kissaa joka muuttaa muotoaan koska olin ekalla viikolla ajatellut että se olisi mielenkiintoista ja haastavaa mutta se oli turhauttavaa ja tylsää ja rumaa eikä sellaisella "kokeellisen siisti ja kitsch" rumaa vaan sellaista "mitä hittoa tekikö tän viisivuotias" rumaa. Aloin itkemään.
Kurssilla vaikutti tässä vaiheessa siltä, että Heikki ei ihan tiennyt enää mitä opettaa: JavaScript olisi liian työlästä, mutta CSS ja HTML perusteita pystyy käymään vain niin pitkään. Ja olen kyllä ollut muutenkin positiivisesti yllättynyt siitä miten nopeasti ihmiset oppivat koodaaamaan. Teknillisellä tuntuu, että pelkän logiikan oppimiseen menee ensimmäiset kolme viikkoa, puhumattakaan siitä että sitä osaisi soveltaa. Alettiin puhumaan AI koodaamisesta, alkoi oksettaa. Sitten Heikki näytti Nuform Type Foundryn nettisivut ja puhuttiin .svg tiedostoista. Jokin alkoi raksuttaa. Menin koulun jälkeen taas isoveljeni kanssa koodaamaan, mutta sen sijaan että koodaisin aloin piirtää Adobella vektorikuvituksia, koska joskus pitää luoda jotain mikä on kivaa ja vain siksi että se näyttää hienolta. Ensin syntyi taustakuvan, siitä muotoutui kirjainmuodot (joista innostuin vähän liikaakin, pitänee ottaa joku typiskurssi valinnaiseksi). Päässäni soi toistolla "There are cathedrals everywhere for those with eyes to see". Eikö internet ole juuri sitä? Kokoelma taskuja joissa olla ja jotka pitää osata löytää. Päässä alkoi raksuttaa. Tein kotisivuja nonstop kotiin päästyäni varmaan neljä-viisi tuntia. Jokin, mikä oli revennyt alkoi korjaantua. Pelko alkoi väistyiä ja tilalle tuli tahto luoda ja tehdä.
Päätin aloittaa ihan alusta. Kissasimulaattori sai jäädä sikseen. Luin tehtävänannon uudestaan ajatuksella. Mikä tekee nettitaideteoksesta nimenomaan nettiteoksen? Mitkä elementit, mitkä teemat? Esiin nousivat ajatukset kursorista, klikeistä ja siitä että jotain voi muuttaa ja palauttaa takaisin ennalleen ja jatkaa muuttumattomana (refresh), sekä linkit eri sivujen välillä. Syntyi ajatus netistä paikkana jonne piilottaa ja säilöä asioita. Alkoi syntyä file-cabinet.html.
Halusin jotain mitä voi painella ja sulkea (kaapiston ovet), halusin jotain mitä voi selailla kursorilla (paperit) ja halusin seikkailuita joihin pystyi lähtemään sivun myötä (paperit hyperlinkkeinä). Alussa mietin, että kabinetti sisältäisi lempipaikkojani netissä, mutta tehtävänannon "Kaiken sivuston sisällön tulisi olla "paikallista" eli upattuna Neocitiessiin." -sääntö rajasi tätä, joten päätin inspiroitua Linneasta ja luoda sinne jotain ihan omaa. Runoja, tarinoita, kuvia. Rakensin ensin kaapistoa, ja päätin jättää itse sisällön seuraaville viikoille.
Viikon lukuläksy oli kenties inspiroivinta keskustelua hetkeen. Tuntui, että permacomputing sekä konseptina että sen ilmentymien ja aiheiden myötä sai ihmiset todella kierroksille. Palasin takaisin ajatuksiin internet 1.0 rumasta estetiikasta, sekä sen väärinkäytöstä ja siitä pitäisikö file-cabinet.html :n olla jotain visuaalisesti aivan kamalaa. Päätin, että kyn nyt ollaan jo neljä viikkoa koitettu pakottamalla pakottaa omaa luovaa työtä johonkin muottiin niin en lähde sitä hankaloittamaan sen enempää. Plus selasi läpi muiden töitä ja Annu oli kiteyttänyt tuon estetiikan niin minttiin että siitä riitti vaikka muille jakaa.